*

timovaittinen Politiikkaan ja mediaan tarvittaisiin kipeästi maltillista realismia.

EU on menetystarina

Suomen henkiin jääminen kansakuntana on pian veitsenterällä. Katainen-Stubbin hallitus on tehnyt parhaansa, jotta Suomi-neidolta saadaan kaula pian katkaistua.

 

Valinta Itsenäisen eurooppalaisen Suomen ja EU:n impivaaran ja rahasammon (toistaiseksi ehtymättömän, kiitos ulkomaisen valtionvelan) välillä on kuitenkin vielä mahdollinen.

 

Se vaatii tietysti toimia, joiden päämäränä on vapautuminen EU-korruptoituneesta ja kelvottomasta EU-eliitistämme, tarkoittaen kaikkia valtapuolueitamme, mukaanlukien myös Perussuomalaiset.

 

Globalistumisharhan sokaisemat massat on saatava ymmärtämään, että roikkumalla loputtomiin kaikkien ongelmien maksumiehenä EU:ssa ja rahaliitto eurossa, sen lopullisena hintana tulee olemaan Oy Suomi Ab:n konkurssi ja sen  ulosmittaaminen EU:n "United States of Europen" liittovaltioksi, virallisesti.

 

Tosiasiat on rohkeasti tunnustettava, niin rahaliitosta kuin EU:stakin irrottautumisella on tietysti hintansta, mutta mitä pidempään viivyttelemme, sitä enemmän joudumme jatkuvasti maksumiehiksi ja -naisiksi muiden ongelmista. Se ns. vahvoista euromaista, joka ymmärtää lähteä ensimmäisenä rahaliitosta säästää eniten! Tämä slogan kuvaa tarkasti miten asia on. 

 

Vaikka jokainen, ja lähes jokapäiväinen, EU:n vastoinkäyminen ja tappio ovat samalla Suomen voitto pitkässä juoksussa, on sekin ymmärrettävä ja tiedostettava, että emme voi jäädä tuleen loputtomiin  makaamaan, niin kauaksi ettei siitä ylös enää noustaisi. Konkreettinen hetki ylösnousemukselle voisi olla kevään 2015 eduskuntavaalit!      

 

En ala EU:n vikoja nyt tässä luetteloimaan, mutta on asia mitä en koskaan väsy toistamasta: Euroopan Unioni ja Eurooppa ovat kaksi aivan eri asiaa!  Niitä ei saa sotkea keskenään. Välillä ikävästi aina huomaa  Eurooppa-sanaa sotkettavan EU:n joka yhteyteen, vaikka EU ei ole mitään muuta kuin poliittinen, eliitin luoma hutera valtarakennelma. Ahneella on paskanen loppu, on oikeastaan mitä paraiten EU:ia kuvaava sananparsi - ja ahneus, pelkuruus ja typeryys EU:ia varsin hyvin kansalaisten silmin kuvaava kolmiyhteys.

 

Eurooppa taas on maantieteellinen alue. Vuonna 2014 Suomessa on ollut aistittavassa sama Euroopassa yleisesti tapahtunut ja suosiotaan vimmalla  nostattava  muutos: Itsenäisten isänmaiden Euroopan  myötätuuli, mm. EU-vaalien tulos ja  Pademos-puolueen nousu Espanjassa sen perustamisesta 10kk:ssa maan suurimmaksi puolueeksi  esimerkkinä  mainittakoon. Ihmiset heräilevät todellisuuteen ja EU:n paikkana  nähdään, Euroopassa eurooppalaisten eri kansakuntien kansalaisten tulevaisuuden visioissa, yhä selkeämmin,  sen ansaitsema  historian roskatynnyri. 

 

Koska EU on ollut täydellinen menetystarina Suomelle, on meidän tullut aika kääntää uusi sivu, itsenäinen eurooppalaisen Suomen sivu, maamme historiassa, mistä tehdään kansana yhdessä menestystarina! Vaikeuksista on aiemminkin historian havinoissa Suomessa noustu - yhdessä ja yhtenäisenä kansakuntana. Yhteiskunnan tärkeintä arvoa, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja Suomen valtiollista itsenäisyyttä puolustaen.  Kahtiarevitty EU-Suomi on palautettava yhtenäiseksi ja yhteisvastuulliseksi kansakunnaksi.

 

Ahneudelle ei saa antaa periksi!  Olemme tarpeeksi jo nähneet miten kansa joka ei halua määrätä omista asioistaan, tulee muitten määräämäksi.    

   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"roikkumalla loputtomiin kaikkien ongelmien maksumiehenä EU:ssa ja rahaliitto eurossa, sen lopullisena hintana tulee olemaan Oy Suomi Ab:n konkurssi"

Samaa mieltä, media on vain aivopessyt suurimman osan suomalaisista luulemaan että EU puolustaa heidän oikeuksiaan vaikka todellisuudessa tässä leikissä on mennyt rahat ja työpaikat, pääosin kyllä EMU:n takia. Onhan tämäkin ihme ettei Suomessa saa suomalaista työtä puolustaa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Hyvin muotoillutta tekstiä otsaketta myöten TV. EU/EMU-Suomessa valitsee nyt taloudellisen,poliittisen, isänmaallisuuden ja moraalin rappeuttamisen kulttuuri ja ilmapiiri. Sille on saatava pikasulku seuraavissa ek-vaaleissa. Muuten Suomen käy huonosti. Onhan se jo nyt EMUn rupusakin Kreikan, Kyproksen,Italian ja Kroatian joukossa. Minne menet Ajopuu-Suomi?

Mitä tarkoittaa se, että Hollanti ja Saksa varautuivat omaan valuuttaan siirtymiseen? Milloinkahan Suomi - Saksan mallin mukaan kuten aina?

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1805...

EI sukupuolineutraalille avioliitolle. Se on luonnotonta ja perverssiä.Että Jalmari menee naimisiin Elmerin kanssa ja Vilma Valman kanssa. En äänestä niitä puolueita, jotka hyväksyvät sukupuolineutraalin avioliiton. Mädännnäisyyttä. Minne menet EU/EMU-Suomi? Rappiolleko? Mierontiellekö?

Moraalinen ja tapain turmellus kukisti Suurvalta-Roomankin N-liitosta, Mongoliasta ja natsi-Saksasta puhumattakaan.

Käyttäjän Yhteiskuntajutustelija kuva
Janne Koski

Venäjällä myös pelotellaan.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Hyvä pointti. Ryssänpelolla yrittävät tietyt poliittiset voimat kiirehtiä sairaanloisesti Suomea Natoon. Kansan suuri enemmistö taas vierastaa ajatusta, ja ymmärtää ettei siihen ole järjellistä syytä.
Tämä on onneksemme asia, mitä ei pystytä jättämään EU ja USA/NATO kiimaisten EU-korruptoituneiden ymv. poliitikkojen päätettäväksi, koska siitä seurausi helposti verinen kansannousu.

Jos joku haluaa Suomesta lähteä maailmalle sotimaan tai tulemaan tapetuksi Suomelle vieraiden päämäärien johdosta, se onnistuu ilman Natoakin, uskoisin näin. Humanitääriset tehtävät ovat sitten asia erikseen.

Toimituksen poiminnat

Sivut